Alussa on mikrofoni ja puhe, joka menee totaalisesti pieleen. Lopussa on mikrofoni ja puhe, joka menee jo paljon paremmin.
Englantilainen laatuleffa Kuninkaan puhe on yhdellä tasollaan elokuva siitä, kuinka mies voittaa itsensä: yksi perustarinoista siis, niitähän ei maailmassa ole monta, mutta hyvin näytelty ja koskettavasti toteutettu. Mies, vaikka onkin tuleva kuningas, on kuvattu kaikkine heikkouksineen inhimilliseksi hahmoksi ja hyväksi perheenisäksi, joka takuulla saa katsojan sympatiat puolelleen.
Elokuva välttää kuningasdraamojen kliseet. Filmissä ei hehkuteta ulkoista pukuloistoa, eivätkä torvet pauhaa: kuninkaan kruunajaiset näytetään kuin ohimennen mustavalkoiselta filmiltä, jota kuningasperhe itse katselee: olennaista ei ole se, mitä itse seremoniassa tapahtui, vaan se, miltä se katsojan silmissä näyttää.
Katsoja, tässä tapauksessa kuningas itse, arvioi omaa suoritustaan: Kuninkaan puhe on siis myös mainio kuvaus siirtymisestä imagojen, mielikuvavaikuttamisen ja "mediavallan aikaan". Uutta aikaa edustavat radio ja elokuva. Samaan aikaan, kun tuleva Englannin kuningas käy puhetunneilla voittaakseen ratkaisevalla hetkellä kansan sydämet puolelleen, Saksassa pauhaa aivan toisenlainen retoorikko, joka käyttää taitavasti uusia tiedotusvälineitä hyväkseen: Adolf Hitler.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti