Turun yliopiston ihmismaantieteen professori Hille Koskela kertoo aamun Hesarissa puistoista, ja siitä, miten vielä 1970-1980 -luvuilla puistoissa ei saanut oleilla: nuoret joivat pussikaljansa kallioilla.
Sitten tuli muutos, jonka Koskela ajoittaa Neuvostoliiton hajoamiseen, joka siis tapahtui vuonna 1991. Sitä ennen Helsinki oli harmaa, sen jälkeen vapauduttiin.
Kun parhaillaan väitellään Espoon tyhjillään olevan kaupungintalon kohtalosta, 1970-luvulta peräisin olevaa taloa kutsutaan neuvotoarkkitehtuuriksi. Yhtä lailla 1970-luvun betonilähiöitä tavataan nimittää muun muassa neukkukuutioiksi.
Suomi oli myös 1970- ja 1980-luvuilla ainakin periaatteessa läntinen markkinatalousmaa, mutta mielenkiintoinen on tapamme jakaa maan lähihistoria selkästi aikaan ennen ja jälkeen Neuvostoliiton romahduksen. Näemme murroksen vapautumisena, jolloin tunkkainen jälki-kekkoslainen maa ei pelkästään poliittikassa loikannut länteen, vaan jolloin ankeudesta pääsivät irti myös Suomen arkkitehtuuri ja yksin tein puistotkin. Olimme Itä-Euroopan maa, joka muiden Itä-Euroopan maiden tavoin lähti suurvallan saappaan alta omilleen myös henkisesti.
Epäilemättä näkemyksessä on perää, vaikka tottahan se myös oikoo historian syy-seuraussuhteita, kuten suuret selitykset usein. Jos Helsinki oli 1970-luvulla harmaampi ja ankeampi kuin nyt, missä määrin syynä oli se, kuka Suomella oli naapurina, ja kuinka paljon johtui yksinkertaisesti siitä, että maa ja kansalaiset nyt vaan sattuivat olemaan köyhempiä kuin nykyään? Ja vastaavasti toisinpäin: avasiko Neuvostoliiton romahdus Suomelle tien vaurauteen, joka nyt näkyy entistä hienompina taloina tai komeampina puistoina?
Aina voi leikkiä ajatuksella, millainen Suomi olisi, jos Neuvostoliitto olisi pysynyt pystyssä. Olisiko Nokian kännykkähistoria jäänyt kokonaan kirjoittamatta ja yritys kauppaisi edelleen kumisaappaita itärajan taakse? Maksaisimmeko ruplilla eurojen sijasta? Emmekö vieläkään saisi tehdä piknikkejä puistoihin? Varmasti kysymyksia on joku viisas miettinytkin, joko enemmän tai vähemmän tosissaan.
Kun asiaa aikansa miettii, voi kai tulla vain siihen lopputulokseen, että historiassa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
