Ei voi mitään, Berliiniä tallatessani kuulin aina vaan sotilassaappaitten rytmikään jyskytyksen, ja mitä lähemmäksi Brandenburg Toria kävelin, sitä voimakkaammaksi ääni kävi.
Checkpoint Charliekin sai sydämen hypähtämään: tässä se on ollut, kahden maailman raja.
Mutta olipa historia miten synkkää vain, viehätyin Berliiniin: se on ollut yksi Euroopan keskipisteistä, hyvässä ja pahassa, ja vaikka se on suurkaupunki, ainakin itäisessä Berliinissä on yhä kiehtovaa hiomattomuutta.
Alexanderplatzsin ympärillä kuhisi ,ihmiset istuvat kadureunuksilla, katusoittaja irrotteli trumpetilla, Chariots of Fire -kappaletta, ja sävelet sekoittuivat rummutukseen: Hare Krisha -porukaa lauloi huojuen aukean keskellä olevan suihkulähteen vieressä.
Pysähdyin katukahvilaan Alexanderplatzsin kupeeseen, söin panninin, siemailin oluen, katselin karuja elementtitaloja, eläviä muistoja. DDR-ajoilta. Keski-ikäiset naiset polttivat viereisessä pöydässä surutta tupakkaa.
Romanttista rosoa kaikki tuo, ainakin kävijän mielestä.
